Aluehallintovirastojen toiminta on aiheuttanut hämmennystä tapahtumajärjestäjissä kuluneen vuoden aikana. Pahimmillaan tiukentuneet ja kirjavat tulkinnat voivat estää esimerkiksi kansainvälisten kiertueiden ulottumisen Suomeen. LiveFIN ry, Suomen ohjelmatoimistot ja agentit ry sekä Tapahtumateollisuus ry vaativat, että tapahtuma-ala tulee lainsäädännössä tunnistaa omana elinkeinonaan.
Kesällä ja syksyllä 2023 osa Suomen aluehallintovirastoista on rinnastanut tapahtumiin liittyvän lavojen, katsomoiden ja telttojen pystytyksen rakentamiseen. Eri alueiden aluehallintoviranomaisten keskenään erilaiset näkemykset haastavat tapahtuma-alan toimijoita, ja jo pelkästään tilanteen sekavuus aiheuttaa alan toimijoille runsaasti lisätyötä. Samalla ala on huolissaan siitä, että tapahtumia rinnastettaisiin jatkossa rakennusalaan entistä laajemmin.
“Tulkinta, joka rinnastaa tapahtuma-alan rakennustyöhön, velvoittaa tapahtumajärjestäjän noudattamaan myös asetusta rakennustyön turvallisuudesta. Silloin esimerkiksi ulkomaisten artistien lavanpystyttäjille on hankittava suomalaiset veronumerot, vaikka palkanmaksua ei hoideta Suomesta”, kuvailee tapahtuma-alan keskusjärjestö Tapahtumateollisuus ry:n toimitusjohtaja Sami Kerman. Vaikka asetus on vuodelta 2009, käytännössä tulkintalinja on muuttunut ja kiristynyt tänä vuonna. Se myös poikkeaa yleiseurooppalaisesta linjasta olennaisesti. Siten se paitsi heikentää luottamuksensuojaa ja alan toimintaedellytyksiä, myös murentaa merkittävästi suomalaisen tapahtuma-alan kilpailukykyä.
“Tällainen tulkinta vie tapahtumajärjestäjän resursseja hallinnollisiin velvoitteisiin, eikä lisää turvallisuutta. Turvallisuus halutaan toki taata. Pahimmillaan kuitenkin esimerkiksi kansainvälisten artistien kohdalla veronumerokäytäntö voisi aiheuttaa sellaisen byrokraattisen haasteen, joka estäisi kiertueen ulottumisen Suomeen”, sanoo elävän musiikin edunvalvontajärjestö LiveFIN ry:n toiminnanjohtaja Jenna Lahtinen.
Rakennusalan käytänteet on tehty rakentamiseen, jossa rakentamisen elinkaari on jopa useita vuosia. “Tapahtuma-alan rinnastaminen rakennusalaan ja sen tuoma veronumerokäytäntö eivät yksinkertaisesti sovellu toimialalla, jossa tapahtuman kesto on lyhimmillään joitakin tunteja ja pisimmilläänkin pari kuukautta. Tulkinta haittaa esimerkiksi keikkoihin liittyviä sopimusneuvotteluja ja pidentää ohjelmatoimitusketjuihin liittyvää aikajännettä, mikä tekee alan toiminnasta jähmeää,” kommentoi ohjelmatoimistojen ja agenttien etujärjestö Suomen ohjelmatoimistot ja agentit ry:n hallituksen puheenjohtaja Veikko Lehtola.
Turvallisia käytäntöjä voidaan jatkaa soveltamatta rakentamisen sääntelyä tapahtuma-alaan
Tapahtumateollisuus ry, LiveFIN ry ja Suomen ohjelmatoimistot ja agentit ry esittävät, että tapahtumien tekijöiden ja kävijöiden turvallisuudesta voidaan huolehtia asianmukaisesti soveltamatta tapahtuma-alalle rakennusalan sääntelyä. Järjestöt näkevät tarkoituksenmukaisena esimerkiksi suojavarusteiden käytön, työskentelyalueiden rajaukset sekä pystytystodistukset, joiden avulla turvallisuutta varmistetaan ja näitä on noudatettu alalla. Näitä käytäntöjä voidaan jatkaa soveltamatta rakentamisen sääntelyä tapahtuma-alaan.
Tapahtuma-ala on käynyt aktiivista vuoropuhelua rakennusvalvontaviranomaisten, pelastusviranomaisten, kaupunkien, Poliisihallituksen, Verohallinnon sekä aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen edustajien kanssa. Alalla ja sen etujärjestöillä on halu ja kyky tukea hyvien turvallisuuskäytäntöjen ja tarkoituksenmukaisen sääntelyn muodostumista. Sääntelyn on kuitenkin tunnistettava alan erityispiirteet, kuten tapahtumapystytyksen huomattavasti rakentamista lyhyempi aikajänne ja kevyempi kustannusrakenne.
Esimerkiksi Helsingissä on vastikään vahvistettu tulkinta, jonka mukaan alle kahdeksi kuukaudeksi pystytettävää tapahtumarakennetta ei katsota rakentamiseksi. Myöskään usealla paikkakunnalla ei tapahtuma ei voi edes ilmoittaa pystytyksistä rakennusvalvontaan, koska tätä ei tulkita rakentamiseksi. Tapahtumien tulkinta rakennusalaksi on ristiriidassa myös Suomen hallitusohjelman kanssa, jossa tavoitteiksi on asetettu ylimääräisen sääntelyn purkaminen ja hallinnollisen taakan keventäminen sekä yritystoiminnan ja yrittämisen edellytysten helpottaminen.
Lisätiedot ja haastattelut:
LiveFIN ry, toiminnanjohtaja
Jenna Lahtinen
jenna.lahtinen@livefin.fi
+358 50 376 3767
Tapahtumateollisuus ry, toimitusjohtaja
Sami Kerman
sami.kerman@tapahtumateollisuus.fi
+358 40 563 4655
Suomen ohjelmatoimistot ja agentit ry, hallituksen puheenjohtaja
Veikko Lehtola
puheenjohtaja@ohjelmatoimistot.fi
+358 50 472 6109
Kuva: Vishnu R Nair / Unsplash