Skip to main content

LiveFINin mukaan tapahtuma-ala ja musiikkitapahtumat sen osana tulee tunnistaa lainsäädännössä omana toimialana ja elinkeinona.

LiveFIN on lausunut hallituksen esitykseen rakentamislain muuttamisesta. LiveFIN kiittää hallituksen esitystä tilapäisten tapahtumarakenteiden luvituksen osalta. LiveFINin mukaan tilapäisten tapahtumarakenteiden – esimerkiksi esiintymislavojen ja telttojen pystyttämistä ei ole tarkoituksenmukaista luvittaa rakentamisluvalla, koska tapahtumien järjestäminen ja pystyttäminen ei ole rakentamista, eivätkä tilapäiset tapahtumarakenteet olet rakennuslaissa tarkoitettuja rakenteita.

LiveFINin mukaan rakentamisen säädösten soveltaminen musiikkitapahtumien järjestämiseen on nykyisellään valitettavan epäjohdonmukaista ja viranomaisen tulkinnat ovat vaihdelleet alueellisesti ilman, että tulkinnan taustalla olevat lait ja säädökset ovat muuttuneet. On tärkeää, että lain tasolla määriteltäisiin rakenteiden tilapäisyys ja se, kuinka pitkäksi ajaksi pystytettävä rakenne katsotaan tilapäiseksi tapahtumarakenteeksi.

Tilapäisten tapahtumarakenteiden pystytys eroaa perinteisestä rakentamisesta monella tapaa. Rakentamislaki on valmisteltu lähtökohtaisesti tapahtumia pysyvämpien rakenteiden rakentamiseen. Musiikkitapahtumien pystytyksen prosessit – aikajänne, kustannukset ja lopputulokset ovat niin perustavanlaatuisella tavalla erilaisia kuin vaikkapa talon rakentamisen prosessit, että rakentamiseen liittyvän lainsäädännön soveltaminen sellaisenaan ei tosiasiallisesti edistä tapahtumien turvallisuutta.

Tapahtumajärjestäjien työn hallinnollisen taakan, lupaprosessien aiheuttamien aikatauluepävarmuuksien, kustannusten ja käytetyn työajan sekä koko elävän musiikin toimialan tulevaisuuden näkökulmista on tärkeää, että lain tasolla säädetään siitä, että tapahtumien pystytystä ei luviteta rakennusluvalla ja että toimintaan ei muutoinkaan sovelleta rakentamisen lainsäädäntöä ja asetuksia sellaisenaan.

Turvallisuutta musiikkitapahtumien pystytyksessä on mahdollista edistää soveltamalla mm. Työturvallisuuslain yhteisen työpaikan velvoitteita. Sen sijaan tapahtuma-alueen tai minkään sen osan käsittäminen yhteisenä rakennustyömaana ei edistä tapahtumien turvallisuutta oikeasuhtaisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Aivan kuten rakennusalaa, myös tapahtuma-alaa on mahdollista lainsäädännön ja viranomaisen tulkinnan tasolla tarkastella sen omien erityispiirteiden kautta. Tapahtuma-ala ja musiikkitapahtumat sen osana tulee tunnistaa lainsäädännössä omana toimialana ja elinkeinona.

Lue koko lausunto täällä.

Alkuperäinen kuva: Jonathan Borba / Unsplash