Skip to main content

Elävän musiikin edunvalvontajärjestö LiveFIN on julkaissut kuntavaaliohjelmansa 2025, jossa korostetaan musiikkitapahtumien merkitystä kuntien taloudelle ja vetovoimalle.

LiveFINin kuntavaaliohjelma kokonaisuudessaan pdf-muodossa täällä!

LiveFINin kuntavaaliohjelma 2025

Elävän musiikin ala ja musiikkitapahtumat ovat merkittäviä työllistäjiä sekä lisäävät kuntien kiinnostavuutta niin asukkailleen kuin matkailijoille. Ne tarjoavat matalan kynnyksen kulttuuritoimintaa, jonka äärelle on helppo tulla. Elävän musiikin alalla on edellytyksiä kasvuun ja kehitykseen, minkä huomioiminen kuntatasolla on kannattavaa.

Elävän musiikin alan kehittäminen julkisen rahoituksen keinoin

Monipuoliset musiikkitapahtumat ympäri Suomen vahvistavat paikallista identiteettiä ja rikastuttavat alueellista kulttuuritarjontaa. Elävä musiikki myös lisää alueiden elinvoimaa ja vahvistaa kuntataloutta monin tavoin. Musiikkitapahtumat kasvattavat majoituspalveluiden, ravintoloiden, päivittäistavaroiden ja lukuisten muiden palveluiden ja tuotteiden kysyntää kunnissa.

Julkisella rahoituksella on iso merkitys sille, kuinka monipuolista musiikkia festivaaleilla ja keikkapaikoilla esitetään, pääsevätkö uraansa aloittelevat artistit ja yhtyeet esiintymään sekä millaisille yleisöille musiikkitapahtumia tehdään. Julkisen rahoituksen avulla varmistetaan, että esimerkiksi myös alaikäiset ja nuoret sekä erityisryhmät löytävät musiikkitapahtumien – ja kulttuurin – pariin.

Toimenpide-ehdotukset:
  • Kunnallisen ja alueellisen rahoituksen jakoperusteissa huomioidaan alueen vapaan kentän toimijat ja musiikkitapahtumien järjestäjät.
  • Alueellisella rahoituksella kannustetaan musiikkitapahtumien uusia avauksia ja tuoreita tekijöitä.
  • Rahoituksessa huomioidaan myös jo vakiintuneiden toimijoiden uudet toimintamallit. Rahoitus kannustaa yhteistyöhön. Erityisesti eri kulttuurin lajien ja toimialojen väliset yhteistyöt, jotka lisäävät resurssiviisautta ja tiivistävät tekemisen hallinnollista tehokkuutta ovat etusijalla julkisen rahoituksen saajina.

Alueiden infrastruktuurin merkitys elävän musiikin alalle

Elävän musiikin tapahtumien onnistunut järjestäminen edellyttää, että ne huomioidaan osana kaupunkisuunnittelua. Suuret yleisömäärät voivat hetkellisesti moninkertaistaa alueen väkimäärän, joten sujuvat liikenneyhteydet ja saavutettavuus ovat tapahtumien elinehto.

Monipuolisten elävän musiikin tapahtumien järjestämiseen ja elinvoimaisen tapahtumakulttuurin syntymiseen tarvitaan toimivaa liikennettä, erilaisia tiloja ja -alueita sekä kunnan kanssa yhdessä toteutettavaa näkyvyyden vahvistamista. Kuntien tulisi tarvittaessa olla valmiita tukemaan tapahtumapaikkojen ja -infrastruktuurin rakentamista, kehittämistä ja ylläpitoa myös julkisin varoin, jotta musiikkitapahtumille ja koko tapahtuma-alalle voidaan luoda hyvät edellytykset.

Toimenpide-ehdotukset:
  • Alueen tapahtumapaikkoja kehitetään ja ylläpidetään. Ulkotapahtumille ei riitä pelkkä avoin alue tai kenttä, joten niille taataan myös perusinfrastruktuuria, kuten sähköä ja vettä, jotta järjestäminen sujuu vaivattomasti. Sisätilojen suhteen huomioidaan puolestaan monikäyttöisyys ja skaalautuvuus, jotta tilat palvelevat erilaisia tapahtumia. Tällöin niiden
    käyttöaste pysyy korkeana ja toimintaa voidaan pyörittää taloudellisesti järkevästi.
  • Kunnissa huomioidaan, että elävän musiikin tapahtumat vaativat myös toimivaa liikennesuunnittelua. Musiikkitapahtumien yleisöt ja esiintyjät kuljetetaan paikalle joskus pitkänkin matkan päästä. Suunnittelussa otetaan
    huomioon niin julkinen liikenne kuin olemassa oleva infrastruktuuri.
  • Musiikkitapahtumat ja kunta tukevat toisiaan yhteisillä markkinointitoimenpiteillä ja molempien näkyvyyden vahvistamisella.

Elävän musiikin alan sääntelyn pelisäännöt

On kunnan oma etu, että alueen viranomaiset ymmärtävät laajasti musiikkitapahtumien järjestämisen ominaispiirteet ja että niihin kohdistuva sääntely on tarkoituksenmukaista sekä turvallisuutta ja toiminnan sujuvuutta tosiasiallisesti edistävää. Kuntatasolla tulee kiinnittää huomiota siihen, että musiikkitapahtumien järjestäjien kohtelu tapahtuu valtakunnallisesti yhteisten periaatteiden mukaisesti ja yhdenvertaisesti sekä tapahtumajärjestäjiä ammattitaitoisesti palvellen.

Toimenpide-ehdotukset:
  • Musiikkitapahtumien järjestäjät tarvitsevat yhdenvertaiset pelisäännöt sääntelyyn koko Suomessa. Kuntatason viranomaisyhteystyössä ja tapahtumien lupaprosesseissa tulee huomioida alueiden välinen yhdenmukaisuus.
  • Elävän musiikin tapahtumat toteutetaan sujuvassa yhteistyössä kaupungin ja viranomaisten kanssa: yhteistyö on ratkaisukeskeistä ja mahdollistavaa esimerkiksi tilojen ja maan käytön, terveys- ja ympäristöviranomaisten, ravintolatoiminnan lupien ja turvallisuuden suhteen.

Hyödynnetään kestävän kehityksen toimintamalleja, hankkeita ja verkostoja

Kestävä kehitys on elävän musiikin alalle keskeinen arvo. Ekologisesti kestäviä toimintamalleja, kehityshankkeita ja verkostoja on kehitetty jo pitkään, sillä tapahtumat ovat otollisia ympäristöjä uusien innovaatioiden testaamiseen verkostoluonteensa ja suurien yleisöjen vuoksi. Myös sosiaalinen kestävyys on elävän musiikin alan tekemisen ytimessä. Musiikkitapahtumat haluavat olla entistä reilumpia työllistäjiä. Ne haluavat myös edistää yhdenvertaisuutta sekä turvallisempia elävän musiikin tapahtumia niin yleisölle, työntekijöille, sidosryhmille ja esiintyjille. Jotta toiminta olisi vakaampaa ja kannattavampaa myös taloudelliseen kestävyyteen on panostettava.

Toimenpide-ehdotukset:
  • Kestävää kehitystä edistäviä toimintamalleja, hankkeita ja verkostoja kehitetään, sillä tapahtumat ovat otollisia ympäristöjä uusien innovaatioiden testaamiseen suurien yleisöjensä ja tavoittavuutensa vuoksi. Julkinen sektori tukee erityisesti uusia innovaatioita, jotka lujittavat vaikuttavaa, monialaista ja pitkäjänteisen työtä kestävämmän elävän musiikin alan edistämiseksi.
  • Elävän musiikin alan toiminnan peruselementin – kiertueiden tekemisen ekologisuutta tuetaan tehokkaasti. Alalla tunnistetaan kiertueiden vaikutukset kestävän kehityksen tavoitteisiin ja on olemassa kiertuetukimalli ekologisesti kestävimmille kiertueille, jotka elävöittävät myös alueellisesti muuttotappiokuntien kulttuuritoimintaa.

Lisätietoja:
LiveFINin kuntavaaliohjelma 2025(pdf.)

Toiminnanjohtaja Jenna Lahtinen
jenna.lahtinen@livefin.fi
+358 50 376 3767

Viestintäpäällikkö Susanna Malo
susanna.malo@livefin.fi
+358 50 911 6570