LiveFIN kerää tilastointia varten tietoa elävän musiikin keikka- ja konserttipaikoista vuodelta 2020. Tietoa kerätään kyselyllä ja se on suunnattu kaikille elävän musiikin esityspaikoille ja venueille. Vastaaminen ei siis edellytä LiveFIN ry:n jäsenyyttä.

Kyselytutkimukseen vastaaminen ja sen tuottama tilastotieto on tärkeää elävän musiikin alan toimintaedellytysten edistämiseksi. Erityisesti juuri nyt kriisin keskellä on tärkeää tehdä näkyväksi poikkeuksellisen koronavuoden vaikutukset livealaan.
Lopussa olevan linkin takaa aukeavalla lomakkeella kerätään tietoa vuodesta 2020. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti eikä tietoja luovuteta kolmansille osapuolille. Koottavasta ja julkaistavasta aineistoista ei pystytä erittelemään vastaajia, vaan julkaisut antavat kuvaa elävän musiikin alasta ja esityspaikoista yleisesti.
Venueilta kerättävää tietoa välitetään live-alan Euroopan kattojärjestö Live DMA:n käyttöön, joka kokoaa Euroopan laajuista dataa alasta. Myöskään Live DMA:n julkaisuista ei pystytä erittelemään vastaajia, vaan se pyrkii esittämään maiden välisiä eroja, yhtäläisyyksiä sekä alamme kehityksen trendejä. Kyselyyn voi siis vastata turvallisin mielin!
Keikka- ja konserttipaikkoja pyydetään vastaamaan kyselyyn toukokuun aikana. Kyselyn löydät tämän linkin takaa.
Tutustu myös aiempiin elävän musiikin toimialatutkimuksiin:
Elävän musiikin yksityissektorin tunnuslukuja 2019
Tiedote: Venueiden toimialatutkimus 2019
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Jenna Lahtinen
jenna.lahtinen@livefin.fi
Tutkija Maarit Kinnunen
maarkinn@ulapland.fi